Laskusiivekkeet

Lennokit-Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
mediawiki
mediawiki

Lennokin siiven jättöreuna sisältää ohjainpintoja, joista yksi, yleensä sisempi, pari on yleensä laskusiivekkeet. Laskusiivekkeiden tarkoitus on tehdä lennokin laskeutumisesta sekä helpompi, että turvallisempi. Laskusiivekkeet tuovat kolme periaatteellista hyötyä tilanteeseen: pienentävät sakkausnopeutta, sallivat näennäisesti pienemmän kohtauskulman laskeuduttaessa, kun verrataan tilannetta "sileänä" laskeutumiseen ja lisäksi myös luovat ilmanvastusta, joka auttaa koneen hidastamisessa entisestään.

Kun laskusiivekkeitä poikkeutetaan alaspäin siipiprofiilin aerodynaamiselta keskilinjalta, muuttuu siipiprofiili kaarevammaksi ja samalla tehollinen asetuskulma hieman kasvaa. Kaarevalla (engl. undercambered) profiililla on taipumus tuottaa samassa lentonopeudessa suurempi nostovoima, kuin vähemmän kaarevalla profiililla on, joten sen myötä myös lennokin ilmanopeutta saadaan vähennettyä "laskuasussa". Toinen, etenkin täysikokoisissa lentokoneissa näkyvä ominaisuus on se, ettei nokkaa enää tarvitse pitää niin korkealla laskeuduttaessa, jolloin pilotti näkee eteensä paremmin. Kolmantena tulee ilmanvastus, joka lyhentää laskumatkaa ja nopeuttaa koneen hidastumista.

Lennokeissa yhdistetään joskus siivekkeiden ja laskusiivekkeiden toiminta miksauksella, jota kutsutaan yleensä flaperon- tai spoileron-miksaukseksi.

Henkilökohtaiset työkalut