Polttomoottorilennokki

Lennokit-Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
mediawikimediawiki
mediawiki
Precedentin sarjasta tehty T-180. Kärkiväli 180 cm, paino 3,5 kg. Moottori O.S. FS-52

Polttomoottorilennokki on lennokki, joka lentää polttomoottorin avulla. Polttomoottorilennokki voi olla radio-ohjattu, siimaohjattu tai vapaastilentävä. Suosituimmat polttomoottorityypit ovat kaksi- ja nelitahtinen metanolikäyttöinen hehkutulppamoottori. Lisäksi lennokeissa käytetään bensiinimoottoreita ja dieselmoottoreita.

Lennokkiin on aina sijoitettu polttoainesäiliö, jonka koko on yleensä suhteutettu lennokin kantokykyyn ja moottorin kokoon. Hehkutulppamoottoreissa käytetty polttoaine on metanolia ja n. 20 % öljyä (synteettistä tai risiiniöljyä). Polttoaineeseen voidaan lisätä nitrometaania, joka lisää moottorin tehoa, mutta saattaa lyhentää moottorin ikää. Jos nitrometaania sisältävän polttoaineen unohtaa moottorin sisään aiheuttaa se korroosiota. Normaali nitromäärä lennokeissa on 5-20 %, nopeuslennokeissa käytetään jopa 40 % nitroa.

Hyvinä puolina polttomoottorilennokissa moottorista saadaan täysi teho viimeiseen polttoainepisaraan saakka, ja teho on hyvä suhteessa moottorin painoon eteenkin isoissa moottoreissa.

Polttomoottorilennokin haittapuolena on lennokin sotkeutuminen öljyyn, jota tulee pakokaasun mukana koneen runkoon ja peräsimiin. Polttomoottorin melutaso on myös suurempi kuin sähkömoottoreissa.

Henkilökohtaiset työkalut